Toivotko tasapainoisempaa arkea ja helpotusta elämää rajoittavista oireista? Kaipaatko syvempiä ja aidompia ihmissuhteita, joissa osaisit pitää kiinni rajoistasi? Haluatko tukea käytännön muutosten toteuttamiseen?
Mielen kuormitus voi ilmetä monin tavoin: joku kamppailee ahdistuksen kanssa, toiselle kehittyy haasteita syömisen kanssa, kolmas vetäytyy ihmissuhteissa ja kärsii erillisyydestä. Kokemukseni mukaan oireiden taustalla on usein haasteita tunnistaa, kohdata tai ilmaista omia tunteita. Tilanteen pidempiaikaisen helpottumisen vuoksi on olennaista, että tutkimme yhdessä, mikä oireita pitää yllä, kuten vaikeus tunteiden kohtaamisessa tai toistuvat toimintatavat.
Voit tulla pohtimaan kanssani esimerkiksi kriisejä, ihmissuhdeongelmia, itsekriittisyyttä, erityisherkkyyttä, mielialan haasteita tai yleisesti muutostarpeita elämässäsi. Pysähtyminen haasteiden äärelle voi avata uusia ovia kohti itseymmärrystä ja vapaampia valintoja elämässä. Kuuntelen yksilöllisiä tarpeitasi ja haluan tukea toimijuuden kokemustasi.
Koulutukseltani olen psykologi ja valtiotieteiden tohtori. Minulla on laaja kokemus monenlaisten inhimillisten haasteiden kohtaamisesta: olen työskennellyt niin terveysasemalla, psykiatrisessa avo- ja sairaalahoidossa kuin koulupsykologina. Väitöskirjassani tutkin keskusteluanalyysillä psykiatrisia arviointihaastatteluja. Vuosien paneutuminen keskustelunanalyyttiseen tutkimukseen on herkistänyt minua entisestään vuorovaikutuksen vivahteille.
Terapeuttisessa työskentelyssäni painottuu etenkin tunne- ja kehosuuntautuneisuus. Tunteet ovat tärkeitä viestintuojia siitä, mikä meille on tärkeää ja uskon, että näiden viestien kuuntelu on avainasemassa muutoksessa. Tunteet ovat aina myös kehollisia reaktioita. Kehosuuntautunut työskentely tarkoittaa lähestymistapaa, jossa kehollisia kokemuksia tutkitaan osana keskusteluhoitoa.
Olen ollut laaja-alaisesti kiinnostunut erilaisten terapiasuuntausten ajattelutavoista, ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta sekä ihmisenä kasvamisesta yleisesti. Työskentelyni onkin ensisijaisesti monia erilaisia lähestymistapoja yhdistelevää. Tilanteen mukaan voimme muun muassa keskittyä seuraamaan kehon viestejä, keskustella omien tarpeiden ilmaisusta ihmissuhteissa, pysähtyä harjoittelemaan läsnäoloa tai pohtia asenteita eri puoliamme kohtaan.
Minulla on myös erityistä tuntemusta psykedeeleihin liittyen; käyn tällä hetkellä kaksivuotista psykedeeliterapeuttista koulutusta Depth Relational Process. Mikäli kaipaat tukea psykedeelikokemuksesi jälkeen, olet tervetullut vastaanotolleni pohtimaan kokemustasi – oli se sitten millainen hyvänsä.
Lue lisää blogistaniOlen myös sertifioitu TRE-ohjaaja (Tension and Trauma Release Exercises). Mikäli olet kiinnostunut purkamaan jännityksiä kehosta psykologin tuella, kurkkaathan TRE-sivuani.
Mielimape.fi/treVoit varata ajan sinulle sopivimpaan toimipisteen. Mielipalvelut-sivuston kautta pääset varaamaan myös etäajan. Hinnat vaihtelevat paikan ja tapaamisen keston mukaan. Ensimmäisellä tapaamisella kartoitetaan tilannettasi ja tarpeitasi, eikä se sido terapian aloittamiseen. Terapian kesto sovitaan yksilöllisesti tarpeidesi mukaan.
Jos haluat kysyä lisää ennen ajanvarausta, jätä viesti oheisella lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen maarit@mielimape.fi. Vastaan yleensä muutaman arkipäivän sisällä.
Älä kirjoita lomakkeeseen arkaluontoisia terveystietoja.